|
Ysikutosten kausi 2007 - 2008 oli todella menestyksekäs. Kausi pelattiin kahdella joukkueella. Toisella AAA-sarjaa ja toisella AA-sarjaa.
Kauden alussa AA-joukkueelle (Bears) sovittiin tavoitteeksi sijoittua sarjassaan viifden parhaan joukkoon ja näin myös kävi.
AAA joukkueemme Cats oli suorastaan liekeissä ja johti pitkään sarjaansa. Valitettavasti mitallipaineet taisivat vielä kasvaa hieman liian suuriksi ja lopulta joukkue kärsi yhden tappion sekä pelasi yhden tasapelin. Näin kulta meni Kiekko-Vantaan kovalle ryhmälle ja KaKi sijoittui hopealle. Tämä kuitenkin ylitti varmaan lähes kaikkien odotukset joten pienen pettymyksen hälvettyä hopeakin maistui todella hienolta.
Joukkueen nimilistoilla on tällä hetkellä yli 30 poikaa. Suurin osa pelaajista on ollut mukana jo useamman kauden ja joukkueen yhteishenki on muodostunut hyväksi. Uusiakin poikia on kuitenkin matkanvarrella tullut mukaan ja kaikki on toivotettu iloisesti tervetulleiksi karhukissalaumaan. Pukukopissa poikien juttu lentää, mikä onkin tärkeä osa harrastusta.
Karhu-Kissojen tavoitteena on tarjota pojille jääkiekon lisäksi yhdessäoloa, sosiaalisia taitoja, toisen huomioonottamista sekä ennen kaikkea elinikäisiä ystäviä. Ilolla voi todeta, että poikien itse laatimissa säännöissäkin esiin tulee kaverihenki ja hyvä asenne tähän harrastukseen.
Valmennuksen suhteen olemme hyvässä tilanteessa. Tosin alkava kausi 2008-2009 tuo nyt mukanaan vastuuvalmentajan vaihdoksen, kun pitkäaikainen vastuuvalmentajamme Ari ”Bobo” Hakola muuttaa perheineen ulkomaille. Bobo voi kuitenkin varmaan hyvillä mielin matkustaa maailmalle kun joukkueen peräsimeen tarttuu varmalla otteellaan Juha "Stone" Kivioja. Juha siirtyy tähän pestiin KaKi93:sten johdosta, joten odotettavissa on edelleen laadukasta valmennusta yhdessä muiden joukkueen valmentajien kanssa.
Ensi kausi on siis uudistusten kausi. Mukana on uudet valmentajat - tosin aiempien valmentajien säestämänä - lisäksi mukaan on tullut aiempaa enemmän uusia poikia. Peli muuttuu vauhdikkaammaksi kun ei enää ole pakotettuja vaihtoja ja mikä tärkeintä SAA LÄMÄTÄ!
Kauden alkua odotellessa kuitenkin KaKi lauma latailee akkujaan kesälaitumilla toukokuusta elokuuhun.
Suuri KIITOS joukkueen toiminnasta kuuluu kaikille toimihenkilöille ja vanhemmille, jotka ovat jaksaneet kuljettaa poikiaan kaikkiin tapahtumiin ja olleet vielä aktiivisesti joko toimitsijoina tai kannustamassa joukkuetta katsomossa.
Tero Vihanta Joukkueenjohtaja tero.vihanta@pp.inet.fi |